Kotihoidosta

Published:

Pieni sininen auto tuo avun paikalle

Iäkkäät vanhempani asuvat kahdestaan kotonaan Laajalahdessa kotihoidon turvin. Espoon kaupungin tavoitteena on, että yli 90 % heidän kaltaisistaan ikäihmisistä asuu kotonaan. Kotona voi asua aina saattohoitoon saakka. Tällä linjauksella jokainen meistä joutuu ajallaan kotihoidon asiakkaaksi.

Olen usean vuoden ajan seurannut Laajalahden alueella toimivan Tapiolan kotihoidon toimintaa ja siitä ei ole kuin hyvää sanottavaa. Sää kuin sää, arki tai pyhä, niin kotihoidon siniset pienet autot tuovat kotihoitajan paikalle. Monet heistä ovat maahanmuuttajataustaisia terveydenhoidon ammattilaisia; yhtälailla miehiä ja naisia. Asenne on kohdallaan ja jo ovelta kuuluu aina iloinen tervehdys. Kotihoitaja on monelle ollut ainoa sosiaalinen kontakti pitkiin aikoihin näin korona-aikana. Kotihoidossa olevat asiakkaat saattavat olla todella huonokuntoisia, joten hoitajalla on varmasti oven sulkiessaan suuri huoli siitä, miten asiakas pärjää yksin.

Asenne on kohdallaan ja jo ovelta kuuluu aina iloinen tervehdys.

Kotihoidossa oleminen on valtaosalle hyvä tapa elää, mutta varmasti kotihoidossa on ihmisiä, jotka ovat sinne liian huonokuntoisia. Ambulanssirumba vie kotihoidossa olevia ihmisiä vuorotellen Espoon sairaalan ja kodin väliä. Kotihoitoa ja sen jälkeen tulevaa hoitoa pitää tarkastella myös poliittisesti, eikä vain asettaa kylmiä prosenttilukuja tavoitetilaa varten. Tällä hetkellä asia on meidän espoolaisten päättäjien omissa käsissä, mutta jos soteuudistus menee eduskunnasta läpi, niin asia siirtyy maakuntapäättäjille. Silloin ei puhuta enää espoolaisista ikäihmisistä, vaan länsiuusmaalaisista ikäihmisistä ja heidän hoidostaan päättää maakuntavaltuutettu.

Kun seuraavan kerran näet naapurustossasi pienen sinisen auton Espoon kaupungin logoilla varustettuna, niin tervehdi sen ajajaa ystävällisesti ja vinkkaa hänelle vaikka vapaa parkkipaikka. Olet itse myös jonain päivänä hänen asiakkaansa.

More content in the same category

14.4.2021

Maankäytöstä

Raide-Jokeri: kahden metrin, 200 metrin tai kahden kilometrin päässä?

10.3.2021

Prosessiajattelusta

Miksi emme voisi toimia fiksummin/taloudellisemmin/laadukkaammin?